huhti 04

Kausi 16-17 päätökseen

River Rats sai paketoitua jälleen yhden hallisarjakauden. Sunnuntaina 2.4 päätökseen tuli jo seuran hallisarjakausi nro 13. Päätösturnaus oli River Ratsilla ensimmäistä kertaa moneen vuoteen täysin panokseton, mutta se ei otteluiden viihdearvoa vähentänyt.

 

River Rats sai päätösturnaukseen kasaan kauden ennätyskokoonpanon – tasan kaksi viisikkoa. Uutena kasvona mukana nähtiin farmijoukkueesta nostettu Anton Lager. Sami Sjöström puolestaan varmisteli pääsevänsä Alltime-tilastoihin ja ilmestyi paikalle ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Juuri ennen pelin alkua paikalle ehti myös suoraan Tre Ankkaren nousujuhlista mukaan tullut Janne Kujanpää.

Poissa kokoonpanosta tällä kertaa olivat Heikki Järvinen (Star Wars – fanien bileet), Lars-Erik Boenisch (Espoo Unitedin pelissä), Juho Sipilä (alusvaateosastolla), Iiro Koskinen (taitoluistelukisat) sekä Sami Juvala, joka oli vapaaehtoisena toimitsijana salibandyliiton peleissä.

Aamupelissä River Rats sai vastaansa Vaappuankat. Viimeksi shokkitappion Vaappuankoille kärsinyt River Rats piti ottelun hallussaan heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Varsinaista spektaakkelia ottelusta ei muodostunut missään vaiheessa, vaan River Rats teki ainoastaan voittoon asti rittävän määrän töitä.

Ottelussa tehokkaimpia River Rats-pelaajia olivat Jerry Tuominen (2+0), Janne Kujanpää (1+1), sekä varsin mukavat kolme syöttöpistettä puolustajan paikalta napsinut Miro Wasama. Itse ottelusta River Ratsille kirjattiin voitto lukemin 5-4.

Ottelun ylivoimaisesti paras huuto ”Opettele pelaamaan” kuultiin Vaappuankkojen puolustajalta, kun River Ratsin maali hylättiin hyökkääjän ollen niukasti maalivahdin alueella.

Myös HIF kaatui kahdesti tällä kaudella. (Kuva: Iiro Koskinen)

 

Tunti taukoa ja oli päivän toisen ja kauden viimeisen hallisarjaottelun aika. Vastaan viimeisessä pelissä asteli FBC Melapojat. Tuo joukkue josta ei oikeastaan mitään muuta jäänyt mieleen kuin Washington Capitalsista vuokrattu rightin hyökkääjä, joka ei laukonut ottelussa kertaakaan, vaan varsin epäitsekkäästi tarjoili ketjukavereilleen jatkuvalla syötöllä maukkaita tilanteita.

Liiankin rennosti ottelussa esiintynyt River Rats oli yllättävänkin suurissa vaikeuksissa kaikkien aikojen rosterillaan ja erätauolla taululla olivatkin shokeeraavat 7-5 tappiolukemat. Toisessa erässä River Rats iski kuitenkin pari häkkiä lisää ja nollasi vastustajan. Lopputuloksena 7-7 ja tyytyminen tasapeliin, johon molemmat joukkueet vaikuttivat olevan pettyneitä.

Kovimmat tehot River Ratsista iskivät Jani Kainulainen (3+2) ja Janne Kujanpää (2+1).

Monen kauden tauon jälkeen hallisarjan 2.divarissa pelannut River Rats jäi lopulta lohkossaan sijalle neljä. 16 ottelusta mukaan tarttui 9 voittoa ja 19 pistettä. River Rats voi olla itsestään kuitenkin todella ylpeä tehden koko lohkossa eniten maaleja (96 kpl). Tehtyjen maalien vastineeksi joukkue myös päästi sarjassa toiseksi eniten maaleja (78).

 

Pelaajatilastoissa päästiin lähes merkkipaaluille, mutta ei sitten kuitenkaan. Jani Kainulaisen 28 maalia ei riittänyt saamaan yhden kauden maaliennätystä takaisin omiin nimiin, vaan Janne Kujanpää pitää yhä ennätyksen omissa nimissään 31 maalillaan.  Joni Sjöström hätyytteli omissa nimissään olevia piste- ja syöttöennätyksiä, mutta molemmat tilastot jäivät parin pinnan päähän. River Ratsin pelaajat tekivät kauden aikana yhteensä 9 hattutemppua, mutta kaudella 12-13 tehty 12 hattutemppua jäi yhä ennätystenkirjoihin.

Koko sarjan pistepörssin voitosta haaveileva ja tällä hetkellä piikkipaikalla oleva Joni Sjöström, joutuu vielä jännittämään muiden lohkojen pelien päättymistä huhtikuun loppupuolelle saakka.

River Ratsin kokoonpano tulee varmaan kesän aikana hieman elämään ja ovi käynee molempiin suuntiin. Pitkäaikainen haave Lasse Heinisen koko kauden sopparista on nyt lähempänä kuin koskaan ja siitä seura tarvittaessa pitää näyttävän tiedotustilaisuuden alkusyksystä Pulina pubin ulkoterassilla.

Kiitos kaudesta 2016-2017 ja oluenhuuruista kesää!

Jerry Tuominen on nähty myös puolustajana viime aikoina useasti. (Kuva: Iiro Koskinen)

Ensi kauden ykköspakkipari? (Kuva: Iiro Koskinen)