Sateentekijän blogi – Marraskuun pimeinä iltoina

Pitkän tauon jälkeen Sateentekijän blogi palaa kehiin. Tässä blogissa käsitellään kauttani IKAn peräsimessä. Kausi oli todella vaikea, mutta se sisälsi onneksi onnellisen lopun. Nyt onkin hyvä hetki kirjoittaa pieni analyysi kaudesta naisten 2.divarissa.

 
 

Kausi 2010-2011 oli ensimmäinen kauteni IKAn mukana. Silloin haettiin sijoitusta kahden kärkijoukkoon, mutta ihan ei siinä onnistuttu vaan jäätiin sijalle 4. Toisellekin kaudelle lähdettiin kärkisijat mielessä.

Kaudella 2011-2012 kärkisijoille pääsy kuulosti ennen kauden alkua huomattavasti haasteellisemmalta kuin vuotta aiemmin. Sarjan taso kuulosti heti kovemmalta, kun alemmalta sarjatasolta nousivat täysin väärässä sarjassa pelanneet Kapa-65 ja Kaarinan Sheriffit. Lisäksi 1.divarista kanssamme samaan sarjaan putosi AFC Campus. Myös pelaajistossa tapahtui merkittäviä muutoksia. Neljästä parhaasta pistemiehestä kolme vaihtoi maisemaa. Samalla joukkue nuorentui entisestään, mutta valitettavasti jo syksyllä huomasin, että rinkimme on todella kapea. Olisikohan ollut heti kauden avausturnaus, kun meillä oli vain 8 kenttäpelaajaa paikalla.

 

Heti kauden avausturnaus Huittisissa tuotti meille nolla pistettä. Esityksemme lopulta koko sarjan toiseksi viimeiseksi jäänyttä KaKoa vastaan oli todella nihkeä. Hävisimme pelin 1-0 ja tuska pelaajien kasvoilta alkoi näkyä. Päivän toisesta ottelusta pataan sarjanousijalta ja koko päivän saldomme oli yksi tehty maali.

Seuraavista neljästä pelistä otimme viisi pistettä ja peli-ilmeemme oli huomattavasti parempaa kuin kauden avausturnauksessa. Neljän pelin aikana hävisimme ainoastaan sarjan suvereenisti voittaneelle Sheriffeille ja voitimme itse ns. päävastuksemme.

Marraskuun pimeinä iltoina matkasimme Säkylään, jossa ennakkoon tiedettiin tulevan kovia vastuksia tiellemme. Tappiot 9-0 ja 3-1 vetivät fiilikset todella pohjalle. Olimme molemmissa otteluissa täysiä vastaantulijoita ja jälleen saimme tehtyä sen yhden vaivaisen maalin kahdessa ottelussa. Monet avainpelaajat alisuorittivat pahemman kerran ja voin itsekin myöntää rehdisti vetäneeni kauden pohjalukemat valmentajana tuossa 9-0 tappiossa. Olimme matkustajan paikalla ja lähinnä itsekin siihen liian helposti tyydyin.

Viimeistään Säkylän turnauksen jälkeen huomasimme missä kohtaa sarjataulukkoa meidän taistelut tullaan käymään. 11 joukkueen lohkosta kaksi putosi suoraan ja sijat 8-9 joutuisivat vielä karsimaan 3.divarijoukkueiden kanssa. Eli taakse piti jättää peräti neljä joukkuetta ollakseen varmasti kuivilla.

 

Vuoden vaihteen molemmin puolin pelattiin otteluita yhteensä neljä kappaletta. Niistä neljästä ottelusta IKAn plakkariin kertyi neljä pistettä. Mikä koomisinta, olin niistä otteluista vain yhdessä paikalla ja se olikin ainut mikä päättyi tappioon.

Sen jälkeen olivat vuorossa reissu Ukiin, jota seurasi turnaus Turussa. Vierasreissulla voitimme todella tärkeässä pelissä SBS Rupun 2-1 ja tavoite sarjapaikan säilyttämisestä sai aivan uutta nostetta. Samana päivänä kuitenkin SBS Wirmo kyykytti meitä 7-0 lukemilla ja se siitä hyvästä fiiliksestä mikä vielä aiemmin oli. Seuraavassa turnauksessa Turussa hävisimme molemmat ottelumme ja ahdinkomme syveni. Hävisimme vielä elintärkeän ottelun AFC Campuksen kakkosjoukkueelle.

 

Runkosarjan viimeiset neljä ottelua pelattiin viikon sisällä toisistaan. Piikkiössä en ollut joukkueen mukana ja voisi kai sanoa, että hyvä niin. Joukkue otti uskomattoman hienosti täydet neljä pistettä samoilta joukkueilta, joille aiemmin hävittiin Säkylässä aivan selvästi. Kieltämättä aloin itsekin miettimään, että onkohan parempi pysyäkin poissa jos joukkue menestyy aina silloin?

Kauden viimeisessä turnauksessa Mynämäellä olin joukkueen mukana ja silloin varmaa oli ainoastaan se, että suoraan emme voi enää pudota. Taistelu putoamiskarsintaan joutumisesta oli kuitenkin suuri uhka. Voitimme viimeisessä turnauksessa toisen otteluistamme, mutta lopulta sekään ei riittänyt. Päädyimme lopullisessa sarjataulukossa tasapisteisiin SBS Wirmon kanssa, mutta jäimme kuitenkin heidän taakse keskinäisten pelien takia. Mietin samana iltana usein, että kuinka lähellä lopulta olimme säilyä suoraan. Wirmo oli häviöllä AFC Campusta vastaan 2-0, mutta tasoitti ottelun kahdella viimehetken maalilla ja se riitti heille. Me jäimme karsimaan ja Wirmo piti itsensä kuivilla.

Ennen kuin mennään käsiksi putoamiskarsintapeliin, niin käydään kautta vielä muuten läpi. Ne kuuluisat marraskuun pimeät illat joita tässä aiemminkin mainitsin, lopulta olivat ratkaisevia. Meillä oli treeneissä hädintuskin 10 pelaajaa paikalla. Itse asiassa meitä oli tosi usein noin 8 pelaajaa paikalla. Periaatteessa kerran viikossa treenit ja silloinkin vähän porukkaa paikalla. Ja tätä jatkui oikeastaan läpi koko kauden. Se ei voi olla näkymättä tuloksissa. Ja korostan nimenomaan joukkueen yhteisiä treenejä, joissa emme päässeet treenaamaan viisikoittain. Itse asiassa meillä oli muistaakseni yhden kerran näiden kahden vuoden aikana ihannetilanne, eli kolme täyttä viisikkoa. Ja kun nyt huomattiin, niin naisten 2.divarin taso on parissa vuodessa noussut todella paljon. Siinä missä me höntsättiin kerran viikossa, niin jotkut joukkueet treenasivat 3-4 kertaa viikossa.

 

Kun treeneissä ei käy porukkaa, niin se syö myös motivaatiota joukkueen jäseniltä. Voin sen nyt myöntää, että mulla ei itselläkään ollut joka tiistai sellaista poltetta ja halua edes lähteä treeneihin. Lähinnä mielessä pyöri ”Että jaahas mitäs sitä taas voi treenata 8 pelaajan kanssa!?”. Ja oikeastaan jo silloin marraskuun pimeinä iltoina mulle oli selvää, etten jatka IKAn valmentajana kauden jälkeen. Siitä olen aina lähtenyt liikkeelle, että pitää löytyä kunnon tahtotila ja motivaatio lähteä treeneihin. Muutaman kerran sellainen fiilis on ollut pelaajauralla hukassa ja joka kerta sen jälkeen olen vaihtanut maisemaa. Lisäksi samanlainen fiilis oli myös silloin viimeisen kauden lopussa tepsin naisten kanssa.

 

Haluan kuitenkin korostaa, että joukkueen menestymättömyys ei ole vaikuttanut päätöksiini. Vaan lähinnä se, että haluan vähän erilaista kuin kerran viikossa treenaaminen voi antaa. Mielestäni toiselle kaudelle en tuonut juuri mitään lisäarvoa IKAn pelaajille! Tai tarkemmin ajateltuna en tuonut juuri mitään uutta ensimmäiseen kauteen verrattuna. Lähinnä kausi oli vain sen läpiviemistä, ilman suurempaa halua kehittää tai viedä toimintaa eteenpäin.

Ja kyllä mä edelleen nauttisin IKAn kanssa työskentelystä. Varsinkin ottelutapahtumia odottelin edelleen kuin pikkupoika, joka ei saa nukutuksi ottelua edeltävinä öinä. Se kovin palo tähän touhuun vain oli mennyt. Ja mielestäni silloin on pelaajillekin reilua, että hommaa vetää sellainen henkilö, jolta sitä liekkiä löytyy.

Ja sitten käsiksi siihen karsintapeliin, josta lopulta muodostui todellinen spektaakkeli. Karsinnassa vastaan tuli 3.divarista Salpa, joka vielä viime kaudella oli pelannut samassa 2.divarilohkossa kanssamme. Ei enempää, eikä vähempää kuin kerrasta poikki. Voitolla säilytään ja tappiolla pudotaan.

Ennen peliä olin vielä aika levollisin mielin. Olin samana aamuna neppaillut River Ratsin paidassa ja oikeastaan karsintapeliä alkoi kunnolla ajattelemaan vasta paikanpäällä Salossa. Ennen ottelua mua ei edes ihme ja kumma jännittänyt. Vasta siinä kohtaa kun pallo vietiin keskipisteelle ja odoteltiin ensimmäistä vihellystä, niin alkoi jännittää. Ja se ei muuten mikään ihan pieni jännitys ollutkaan…Viimeisten runkosarjapelien jälkeen olin jo joukkueelle kertonut, etten jatka valmentajana enää ensi kaudella. Siitäkin huolimatta mulla oli ihan ykköstavoite se, että kausi päättyy voittoon ja sarjassa säilytään. Halusin ihan ehdottomasti säilyttää tämän nipun 2.divarissa. Olin mielestäni sen jopa velkaa!

 

Heti ottelun ensimmäisestä vaihdosta lähtien me otettiin peli haltuun. Hallittiin pallollista peliä ja vastustaja pääsi vain satunnaisesti iskemään vastahyökkäyksillä. Ja taisi olla melkeinpä vain yksi viisikko Salpalta, joka sai vähän annettua painetta meille. Lauoimme ottelun aikana yhteensä varmaan 4-5 tolppaa/ylärimaa ja se kertoi todella paljon siitä tuskasta mikä meillä koko kauden oli. Ei vain saatu millään maaleja.

Ja niinhän siinä sitten tietysti kävi, että vastustaja iski todellisella onnenkantamoisella ottelun avausmaalin. Onneksi saimme kuitenkin samassa erässä vielä kuitattua tilanteeksi 1-1. Ottelun toisessa erässä vastustaja siirtyi ottelussa 2-1 johtoon. Samalla kun me olimme jälleen tuhlailleet ison kasan omia paikkojamme. Kolmannen erän viimeisellä vitosella otin vielä aikalisän ja lähinnä painotin, että kyllä se pallo vielä sinne maaliin menee. Ja lopultahan se sinne upposikin Hennan maalilla. Peliä taisi olla jäljellä 2-3 minuuttia.

2-2 tasatilanteessa siirryttiin äkkikuolema jatkoajalle. Vasta sitten kun on ollut itse mukana tällaisessa tilanteessa, niin tajuaa kuinka jännittävää se oikeasti on. Yksikin virhe saattaa maksaa sarjapaikan. Koko ajan pelataan veitsi kurkulla. Kieltämättä tosi hienoa oli kokea elämäni ensimmäinen jatkoaika kunnon peleissä. Molemmilla joukkueille oli pari paikkaa ratkaista ottelu, mutta maalittoman 10 minuuttisen jälkeen oli vuorossa rankkariskaba.

Ensimmäiset viisi vetäjää piti nimetä ja valitsin ne joukkueen kokeneemmasta kaartista. Luottoa omaan maalivahtiin oli ja uskoin tosissani, että kyllä tämä klaarataan. Ensimmäisten viiden vetäjän jälkeen tilanne oli tasan 2-2. Meillä oli kaksi tilaisuutta päättää tämä ottelu, mutta kahden ensimmäisen vetäjän jälkeen emme onnistuneet. Niinpä sitten seurasikin jatkokierrokset yhdestä poikki. Huhhuh mikä jännitysnäytelmä jatkui. Kerrasta poikki ja sarjapaikka pelissä.

Ensimmäiset kaksi kierrosta mentiin ilman ainuttakaan onnistumista. Kolmannessa parissa Affi maalilla otti jälleen yhden tärkeän torjunnan. Laitoin vetovuoroon meiltä Nonnan, joka kuitenkin epäröi. ”Emmää hei voi vetää, emmä kuitenkaan tee, hei emmää”. Halusin nimenomaan juuri Nonnan ampumaan tämän seuraavan rankkarin. Tarkkailin, että vastustajan veskari tuli paljon vastaan ja tiesin, että Nonna uskaltaa harhauttaa ja ampua rystyltä (muistan edelleen maalin, jonka Nonna teki läpiajosta meitä vastaan valmentaessani vielä tepsin naisia). Sanoin nämä ohjeet hämylaukauksesta ja rystylle viemisestä Nonnalle. Harhautus onnistui, mutta itse veto lähti juuri ja juuri lavasta irti. Pallo valui kuitenkin pikkuhiljaa maaliviivan yli – ratkaisu oli siinä! Nyt saa tuulettaa ja kädet kohti kattoa! Aivan mahtavaa oli myös nähdä joukkueen reaktio. Pelaajat olivat aidosti onnellisia ratkaisun jälkeen. Eipä se juuri enää kauheasti tiukemmalle olisi voinut mennäkään. Loppu hyvin kaikki hyvin ja sarjapaikka jäi meidän haltuun.

Voin paljastaa, että paluumatkani Turkuun oli erittäin tunteikas. Taisi jokunen kyynelkin valua, sillä niin onnellinen ja helpottunut lopulta olin. Se varmaan kertoo myös, että kuinka paljon tunteella mä peleissä elän. Paluumatkalla fiilistelin myös helvetin hienon Battle Beastin biisin soidessa. End of time – who will survive!

 

Kiitos kaikille joukkueen jäsenille! Olette mahtavia tyyppejä ihan jokainen! Sateentekijä jättää toistaiseksi naisten salibandyn taka-alalle ja keskittyy FBT Blue Flamesin miesten joukkueen valmentamiseen. Mutta sen verran jäi kyllä hampaan koloon siitä 7-0 tappiosta Wirmolle, että saatan vielä joskus palata nais-salibandyn pariin…Aika näyttää! =)

 

kirjoittanut Joni ”Sateentekijä” Sjöström

4 kommenttia

Hyppää kommentti lomakkeelle

    • jasu on 21.3.2012 at 15.20

    Minusta osut kirjoituksessasi naulan kantaan. Niin joukkue pelaa kuin se treenaa. Intohimo on kadonnut jonnekin, se löytyi ajoittain kauden aikana, mutta vain ajoittain. Jos joukkueessa on riittävästi intohimoa, maistuu treeni mukavalle myös marraskuun pimeillä.

    • Nonna on 21.3.2012 at 15.28

    Kiitti Joni! Näin kyyneleet silmäkulmassa, mutta sitä oli niin hurmoksessa, että unohti kaiken muun ympäriltä! Tosiaan iso kiitos kaudesta ja onneksi yhteistyö kuitenkin jatkuu! :)

      • Sari on 21.3.2012 at 22.06

      Kiitti Joni erittäin hyvästä analyysistä :) Ihan kylmät väreet meni mitä pidemmälle tekstissä pääsin ja täytyy myöntää et kun luin tekstiä tosta karsintapelistä niin oikein vatsasta sattui ja se tunne vatsanpohjassa, apua!
      Kiitos Joni kaudesta ja kiitos kaikille pelaajillekin! Ensi kausi ja uudet kuviot….

    • Marilyn on 14.4.2012 at 4.50

    Amazing!

Kommentit eivät ole päällä.