Sateentekijän blogi: Kausi Pyöveleissä – Mission failed

Tällä kertaa Sateentekijän blogi käsittelee kauttani Pyöveleissä. Miten päädyin Pyöveleiden valmentajaksi, missä onnistuin ja missä epäonnistuin kauden aikana? Siinä kysymyksiä joihin yritän tämänkertaisessa blogissani vastata. Yleisön pyynnöistä huolimatta päätin, etten lähde tässä analysoimaan joukkueen kuuluisaa saunailtakulttuuria, vaan se jääköön edelleen suurelle yleisölle arvoitukseksi.

 

Viime kauteni Blue Flamesin 2.divarijoukkueen peräsimessä päättyi pettymykseen ja sarjasta putoamiseen. Kirjoittelin kaudestani perinteiset tarinat blogiini ja sen jälkeen puhelin alkoi piristä. Blogini ilmestyi nettiin ja olisikohan ollut heti seuraava päivä, kun tuli ensimmäinen yhteydenotto.

 

Oli keväinen arkiaamupäivä ja olin kävelylenkillä, kun puhelimeni soi. Soittaja esitteli itsensä Pyöveleiden Antti Alilonttiseksi. Tuttu henkilö peruskouluajoilta, jolloin kävimme samoilla sählyvuoroilla. Välittömästi ajattelin, että Antti varmaan kyselee Flamesin halukkuutta treenipeliin Pyöveleitä vastaan tai jotain vastaavaa. Mutta hän kyselikin kiinnostustani alkaa valmentaa Pyöveleitä. Ehkä viimeinen joukkue Turun seudulta, jolta osasin odottaa tällaista yhteydenottoa. Olinhan saanut valtavan määrän kuraa niskaani joukkueen otteluraportissa viime kaudella. Se on kuitenkin Pyöveleiden tapa kirjoittaa asioista. Sanoin Antille, että kiinnostaa totta kai, mutta haluan viikon verran miettimisaikaa raskaan kauden päätteeksi.

Koitti seuraava päivä ja taas soi puhelin. Nyt kyseltiin eräästä toisesta joukkueesta kiinnostustani tulla valmentamaan ensi kaudeksi. Annoin heillekin saman vastauksen, että haluan viikon verran miettimisaikaa.

Muutaman päivän mietittyäni päätin kuitenkin tarttua Pyöveleiden tarjoukseen. Kuulosti todella kovalta ja mielenkiintoiselta haasteelta. En kuitenkaan loppupeleissä tiennyt hirveästi mitään Pyöveleistä. Flamesin kanssa oltiin pelattu kolme kertaa Pyöveleitä vastaan ja paras muisto niistä kohtaamisista oli Flamesin sensaatiomainen voitto Suomen Cupissa. Muutaman pelaajan joukkueesta tiesin junnuvuosiltani, kun olimme pelanneet samassa joukkueessa FBC Turun junioreissa. Mutta suurin osa pelureista oli täysin tuntemattomia. Ja nyt voin todeta, että kyllä hämmästyttävän paljon sitä voikin ihminen vieraantua kymmenen vuoden takaisista joukkuekavereista.

Ihan hiljattain eräs vastustajan joukkueen pelaaja sanoi mulle, että ei ole varmaan ollut hirveän helppoa mennä Pyöveleihin täysin ulkopuolisena henkilönä. Tuo kommentti oikeastaan kertookin jo todella paljon. Välini pelaajiin olivat kauden aikana todella etäiset. Ehkä liiankin etäiset. Mä kävin vetämässä joukkueelle treenit ja pelit ja siinä se kaikki sitten suurin piirtein olikin. Ajatuksia ei keskenämme juurikaan sen enempiä vaihdeltu. Pyövelit on tiivis yhteisö, jossa kaikki ovat kavereita keskenään. Ulkopuoliselle henkilölle ei ehkä se kaikkein helpoin homma päästä joukkueeseen sisälle.

Toki vikaa oli varmasti mussakin, että välit jäivät niinkin etäisiksi, kuin ne lopulta jäivät. Näin tässä ihan hiljattain Kari Jalosesta kertovan dokumentin Viasatilta ja häneltä kysyttiin juurikin, että voiko valmentaja olla kaveri pelaajan kanssa. Jalonen vastasi, että ”Voi olla, mutta ei todellakaan tarvitse”. Ja korostan, että ei tässä valmentajan hommassa todellakaan mitään kavereita olla hakemassa, mutta täytyy jatkossa itse löytää sellainen kultainen keskitie, että ajatusten vaihtoa pelaajien kanssa oikeasti tapahtuu. Eikä niin, että pelaajat spekuloivat asioista keskenään pienissä kuppikunnissa.

 

Pyöveleissä oli tapana, että maaleja ei tuuleteta. (Kuva: Esa Haanperä)

Pyöveleissä oli tapana, että maaleja ei tuuleteta. (Kuva: Esa Haanperä)

Pyöveleiden kesätreeneistä varmaan jokaisella tämän alueen pelaajalla on joku versio, jonka on joltain kuullut. Meillä ei ollut mitään ohjattuja kesätreenejä, mutta säbähöntsät pyörivät läpi kesän 1-2 kertaa viikossa. Vasta elokuussa vedin joukkueelle ensimmäiset kunnon treenit, eli monta kuukautta sen jälkeen kun olimme tehneet valmentajasopimuksen.

 

Pian sen jälkeen kun soppparini julkistettiin, niin huomasin, että kuinka paljon Pyövelit kiinnostaa salibandyihmisiä. Monet kyselivät paljon, että miten mä sinne päädyin yms. Jotkut onnittelivat ja jotkut hämmästelivät. Kauden aikana saattoi hallilla pelipäivien ulkopuolella joku täysin tuntematonkin ihminen tulla kyselemään jotain Pyöveleiden matseista. Se oli kieltämättä aika uutta ja erikoista.

 

Alkujännityksen ja parin treenin jälkeen koittikin jo ensimmäiset harkkapelit ja Suomen Cuppikin lähestyi kovaa vauhtia. Pidin joukkueelle myös ensimmäisen palaverin ja vasta nyt näin ensimmäistä kertaa joitakin joukkueen pelaajia, jotka olivat olleet pois ensimmäisistä treeneistä. Kyselin koko joukkueen edessä ehkäpä Pyöveleiden tunnetuimman pelurin nimeä ja muistan vieläkin sen syvän hiljaisuuden mikä koppiin tuli sillä hetkellä. Tapaus joka käsittääkseni nauratti paikalla olleita paljon jälkeenpäin.

 

Ensimmäiset pelit koittivat ja ne olivatkin sitten yhtä juhlaa. Voitimme harkkapelit ja voitimme Suomen Cupin alkukierrokset. Kaikki meni hyvin ja kaikilla oli kivaa. Vai oliko sittenkään? Olisi ehdottomasti pitänyt pystyä kehittämään omaa peliä, sen sijaan, että olettaa voittojen tulevan kuin itsestään.

Koitti ensimmäinen sarjapeli ja kohtasimme vieraskentällä AFC Hirvensalon. Itselläni oli todella kova jännitys ja kyllä tätä peliä oli jo pitkään odotettukin. Emme pelanneet mitään maagista peliä, mutta nappasimme silti 6-3 voiton ja kaksi pistettä.

Kauden toinen ottelumme oli kotipeli Ruoskaa vastaan. Esityksemme oli suoraan sanottuna surkea, mutta uskomattomasti käänsimme tappioaseman lopulta parin maalin voitoksi ottelun kolmannessa erässä. Viimeistään tämän ottelun olisi pitänyt herättää itseni. Joukkueen oma peli ei todellakaan ollut kunnossa.

 

Kausi alkoi Samppalinnassa AFCH:n vieraana. (Kuva: Esa Haanperä)

Kausi alkoi Samppalinnassa AFCH:n vieraana. (Kuva: Esa Haanperä)

Kaadettuamme seuraavassa pelissä helposti Sheriffit oli vuorossa vierasottelu Loimaalla Leiskua vastaan. Etukäteen ajateltuna tämän piti olla yksi kauden kovimmista haasteista. Olimme kuitenkin selvästi parempi joukkue ja hallitsimme koko ottelua. Toisella erätauolla eräs Pyöveleiden pelaaja tuli sanomaan mulle ”Kyllä tää koko touhu on nyt helvetisti parempaa ku äijä on tullu mukaan tähän joukkueeseen”. Tuo kommentti tietysti nosti oman itseluottamukseni huippuunsa. Totuus on kuitenkin se, että tuon kommentin ja tuon ottelun jälkeen alkoivat vaikeudet lähestyä.

 

Olimme edenneet mukavasti myös Suomen Cupissa. Olimme lohkovaiheiden jälkeen kaataneet NTK:n ja heti Loimaan reissun jälkeisenä päivänä koitti kotiottelu Nibacosta vastaan. Nappasimme jatkopaikan Cupissa, kun kaadoimme Nibacoksen yhden maalin erolla 6-5. Tämä oli ehkäpä jopa kauden paras ottelumme mielestäni. Otin myös itse mielestäni onnistuneen aikalisän ottelussa juuri kun vastustaja alkoi saada ottelussa otetta. Sama homma oli NTK:ta vastaan. Onnistuneet aikalisät, jotka muuttivat ratkaisevasti pelin kulkua. Tämä ainakin oli oma näkemykseni.

 

Tämän kauden 2.divari pelattiin kolminkertaisena sarjana ja sarjataulukossa alkoi jo hahmottua kärkipään jengit. Pyöveleiden lisäksi kärkitaistosta löytyivät UHV Bulls ja SBS Masku, joista viimeksi mainittua tuskin kovinkaan moni ennen kauden alkua odotti kärkitaistoon.

Seuraavat pari peliä meillä oli juurikin kärkipään jengejä vastaan. Molemmista kuokkaan ja kaikilla ei enää ollutkaan niin kivaa. Selittely on varsin turhaa, mutta ottelu UHV Bullsia vastaan kaatui viimeistään siihen, että meiltä alkoivat äijät loppua kesken ottelun aikana. Oltiin todella kapealla materiaalilla liikkeellä ja ottelun aikana tuli vielä lisää loukkaantumisia.

 

Parin tappion jälkeen koitti todella mielenkiintoinen ottelu. Cupin arvonnassa meille napsahti vastustajaksi SSV liigasta, moninkertainen Suomen Mestari ja viime vuosien menestynein joukkue koko maassa. Harmitti oikeastaan ainoastaan se, että meille napsahti vieraspeli.

Ottelu joka muuten jännitti taas melkoisesti. Vastustajan rivit vilisivät maajoukkuepelaajia. Pistimme kuitenkin itse ottelussa hyvin kampoihin ja loistavan maalivahtipelin turvin hävisimme ottelun vain 8-4. Niin kai se on todettava, että hävisimme vain noin vähän. SSV oli edeltävänä päivänä voittanut liigaottelun yli kymmenen maalin erolla.

 

Pyövelit pelasi ehkäpä kauden parhaan pelinsä Nibacosta vastaan. (Kuva: Esa Haanperä)

Pyövelit pelasivat ehkäpä kauden parhaan pelinsä Nibacosta vastaan. (Kuva: Esa Haanperä)

Ennne vuodenvaihdetta pelasimme vielä viisi ottelua, jotka voitimme kaikki. Kärkikolmikko sarjassa oli jo ottanut selvän eron takana oleviin sarjassa. Sarjasta kaksi parasta pääsi karsimaan ylöspäin ja kieltämättä lisäpelit kiinnostivat kovasti meitä.

 

Heti vuodenvaihteen jälkeen pelasimme jälleen ottelut Bullsia ja Maskua vastaan. Maskulle hävisimme 10-9 ja Bullsilta tuli takkiin 11-10 jatkoajan jälkeen. Jälleen nolla pistettä kärkikamppailuista ja alkoi yhä vahvemmin näyttää siltä, että meidän on tyytyminen sarjassa kolmanteen sijaan. Varsinkin tuo jatkoaikatappio söi miestä kunnolla. Johdettiin ottelua parhaimmillaan jo viidellä maalilla. Vastustaja kuitenkin nousi koko ajan lähemmäs ja lähemmäs ja teinkö ottelussa korjausliikkeitä? Vaihdoin maalivahtia vasta ottelun loppuhetkillä vastustajan jo siirryttyä ottelussa johtoon. En siis ottanut ottelussa edes aikalisää, jota ihmettelin itsekin jälkeenpäin. Kokonaisuudessaan ottelu oli kuitenkin totaalinen housuun paskominen, johon olen jo liiaksi tottunut tällä kaudella edustamani River Ratsin kanssa.

 

Mietitäänpä tässä välissä muutamia muita juttuja. Väki alkoi treeneissä vähentyä ja 3 vastaan 3 pienpelit alkoivat tulla liiankin tutuiksi. Harvoin pystyttiin treenaamaan isolla kentällä 5vs5 peliä. Kieltämättä se toi omat haasteensa tähän juttuun läpi kauden, että treeneissä oli säännöllisesti liian vähän pelaajia. Rinki oli aivan liian kapea. Meillä olikin pallollisessa pelissä hyvinkin vapaat kädet ja oikeastaan karvauspeli oli lähinnä ainut osa-alue, jota käytiin enemmän läpi. Jos oli pallollisessa pelissä vapaat kädet, niin sitä oli myös joukkueen ylivoimapeli. Joukkueessa oli valtavasti yksilötaitoa, joten päätin etten puutu ylivoimakuvioihin, niin kauan kun homma toimii. Ja mielestäni se toimi läpi kauden hyvin.

 

Sitten toinen asia joka tuli tälläkin kaudella eteeni. On välillä ihan mukavaa vaihtaa ajatuksia vastustajan joukkueiden valmentajien kanssa, mutta olen totaalisen kyllästynyt kuulemaan pelin jälkeen vastustajan leiristä kommentin ”vittu ku ei me vaan saada maaleja mistään”. Ja samalla hetkellä itse mietin, että joukkueeni pelasi hyvän pelin ja vastustajalla ei juurikaan ollut edes paikkoja. Tämä on siis liiankin tuttua jo useammalta kaudelta, eikä siis todellakaan pelkästään tämän kauden juttu. Muistan myös hyvin kun FC Interin päävalmentaja Job Dragtsma totesi jossain kohtaa Interin mestaruuskaudella, että ”On se kumma juttu miten vastustaja on kuulemma joka kerta pelannut kauden huonoimman ottelunsa aina kun voitamme”.

 

Tällä kaudella oli selvästi myös tunnetta mukana peleissä. Siinä missä jo pelkästään nimi Rainmaker näytti suututtavan jonkun vastustajan, niin erään kotipelin jälkeen huutelu vastustajan leirin kanssa jatkui pukukoppikäytävällä. Enpä muista, että sellaista olisi koskaan aikaisemmin tullut eteeni. Taisin samassa pelissä itsekin pärähtää kerran oikein kunnolla. Ehkä viimeistään siinä kohtaa joukkuekin huomasi, että kyllä mä tässä ihan tosissaan olin mukana. Ja edelleen pelipäivinä olin aivan täpinöissä ja sitä hetkeä oikein odotti, että sai lähteä hallille.

 

Pyövelit 2013-2014. (Kuva: Pyövelit)

Pyövelit 2013-2014. (Kuva: Pyövelit)

Pyöveleille tuli tammikuussa eteen sysimusta viikko, joka jo vähän ratkaisi tämän kauden sijoituksemme. Hävisimme samalla viikolla Leiskulle ja Ruoskalle, joka oli kyllä todellinen shokkiviikko. Ruoskaa vastaan pelattiin oikeasti hyvä peli, mutta silti hävittiin. Samaan aikaan homma alkoi sarjassa kääntyä yhä vahvemmin Maskun eduksi, samalla kun UHV Bulls meni jo menojaan.

 

Lopulta jäimme siis sarjassa sijalle kolme ja se oli ainakin itselleni raju pettymys. Meidän olisi ilman muuta pitänyt olla kahden parhaan joukossa. Ilmoitin myös joukkueelle suoraan, että olen epäonnistunut tehtävässäni. Ei voi olla muuta kuin pettynyt. Todella paljon jäi kaudesta hampaankoloon. Kuusi kärkikamppailua ja kaikista kuokkaan.

 

Opin kauden aikana jälleen valtavasti uutta, mutta vastaavasti huomasin aika paljon asioita joita pitää itse kehittää. Taktiset osa-alueet pitää ainakin saada parempaan kuosiin jatkoa ajatellen. Uskoisin, että osaan pelaajien mielestä vetää hyviä treenejä ja niistä olen aina saanutkin positiivista palautetta. Toisaalta voidaan nyt miettiä, että ovatko treenit välttämättä sittenkään olleet kovin hyviä jos siellä ei saa riittävästi käymään väkeä? Mutta jotta olisin parempi valmentaja, niin on paremmin vastattava sarjan vaatimuksiin. Voisi ehkä sanoa jopa, että valitettavasti joitakin virheitä tuli esiin Pyöveleiden kustannuksella ja muutama piste sarjassa olisi ollut enemmänkin otettavissa paremmalla valmennuksella.

Taisi olla Ismo Lehkonen, joka totesi tässä ihan hiljattain, että valtaosa valmentajista sanoo asioita joita pelaajat haluavat kuulla. Tuo laittoi todella miettimään, että olen tainnut olla liian usein juurikin sellainen. Kauniit sanat eivät kehitä kumpaakaan osapuolta.

 

Tammikuun esitykset vetivät mietteliääksi. (Kuva: Esa Haanperä)

Tammikuun esitykset vetivät mietteliääksi. (Kuva: Esa Haanperä)

Päätin, että en nyt kauhean tarkasti lähde tässä enää pelejä analysoimaan. Olen analysoinut ottelut kauden aikana ja tehnyt niistä omat muistiinpanoni. Yhden erikoisen tapahtumasarjan haluan kuitenkin vielä mainita. Eräässä sarjapelissä karvasimme vastustajan sisälyönneissä miesvartioinnilla. Vastustaja sai pelin aikana noin 30 sisälyöntiä. Me voitimme niistä pallon itsellemme 29 kertaa alta kolmen sekunnin. Onnistui siis lähes täydellisesti, mutta uskomatonta kyllä, me hävisimme kyseisen ottelun. Peliin kuuluu toki muitakin osa-alueita, mutta en voinut pelin jälkeen uskoa todeksi, että hävisimme kyseisen ottelun.

 

Tosiaan valmensin taas muutaman kauden tauon jälkeen yksikseni. Parilta Pyöveleiden pelaajalta sain apua pelikirjan kehittämisessä, mutta silti itse ottelut ja treenit valmensin kuitenkin yksin. Tykkäsin kyllä siitä, että päätin itse lähestulkoon kaikesta, mutta toisaalta ei ollut sitten pelien ulkopuolella oikeastaan ketään kenen kanssa yhdessä miettiä miten hommaa kehittää. Se koitui kieltämättä jonkinlaiseksi ongelmaksi.

 

Kirjoittelin tämän blogin valmiiksi jo ennen kauden viimeistä ottelua, mutta päätin nyt sitten vielä viimeisen pelin jälkeen lisätä tämän yhden kappaleen. Kevätkaudella meillä oli 10 ottelua ja niistä saldoksi, jäi vaivaiset kolme voittoa. Se varmasti jo kertoo siitä, että ihan kaikki ei mennyt putkeen. Me oltiin koko kauden ajan aivan liian kuriton joukkue ja peli kulki jos joukkue sille päälle sattui. Ottelut olivat todella usein hurlumhei-päästä päähän salibandya. Kyllä me osattiin maaleja tehdä, mutta ei riittävän montaa kun omissa rupesi soimaan liian tiuhaan tahtiin. Jos vielä syyskaudella kaiuttimista soi Ironmaiden – Rainmaker, niin kevätkaudella samoista kajareista soi Crashdiet – Falling Rain.

 

Kaudesta jäi todella paljon hampaan koloon. (Kuva: Esa Haanperä)

Kaudesta jäi todella paljon hampaankoloon. (Kuva: Esa Haanperä)

Mitäs sitten jatkossa tulee tapahtumaan? Ensi kauden kuviot ovat vielä pahasti auki. Tavoitteeni valmentajana ovat edelleen todella korkealla. Haluan ehdottomasti kouluttaa itseäni lisää ja joskus olisi ehkä hyvä päästä jonkun kokeneen valmentajan kakkosvalmentajaksi. Nyt olen hyvin pitkälti joutunut yksin opettelemaan paljon asioita täysin tyhjästä. Jälleen aika näyttää mitä tulee tapahtumaan ensi kauden osalta ja pitääkin tarkkaan miettiä mikä olisi parasta oman valmennusurani kannalta.

 

Kaikesta huolimatta kyllä mä tykkäsin todella paljon olla tässä mukana. Haluan kuitenkin jo tässä kohtaa kiittää koko Pyöveliyhteisöä tästä huikeasta mahdollisuudesta, jonka sain. Tämä kausi opetti mulle taas todella paljon ja menin mielestäni itse eteenpäin kauden aikana. Kiitos!

 

kirjoittanut Joni ”Sateentekijä” Sjöström